TJ eli tänään jäljellä 46. 46 päivää, kunnes lento lähtee Zagrebista Kööpenhaminaan ja sieltä Helsinkiä sekä Tallinnaa kohti. Puoliväli ylitettiin siis jo toissapäivänä, kun alkutilanne oli 97 päivää.
 |
| Opatija vähän korkeammalta, illan hämärtyessä. |
Pikkuhiljaa alkaa hiipimään mieleen ajatus siitä, että kotonakin voisi olla ihan kiva olla. Kastella kengät loskassa, käydä saunassa ja sytyttää pihalyhtyihin kynttilät. Puolivälin jälkeen on antanut itselleen jo luvan miettiä kotiinpalaamista, joka on tainnut aiheuttaa tämän pienen koti-ikävän.
Toisaalta koko ajan miettii sitä, miten kauhea ikävä tätä paikkaa tulee. Täältä on saanut ystäviä työkavereista, ikuistettua puhelimen muistikortit täyteen kuvia ihan uskomattomista maisemista ja nähtyä niin monta uutta paikkaa ja kaupunkia, että tällaista tilaisuutta tuskin tulee toiste.
Suurimmat oppimisen paikat eivät ole tulleet ehkä sieltä fysioterapian puolelta, kuten vähän lähtiessämme aavistelimmekin. Mutta isoja juttuja on silti oppinut - arvostamaan meidän hullun hyvää koulutusta, turvallista kotimaata ja no, sitä saunaa ja ruisleipääkin. Ja vaikka ne on ne suurimmat oppimisen paikat, ollaan me varmasti parempia fysioterapeuttejakin täältä lähtiessä - ainakin itselläni on kehittynyt hirmuisesti mielikuvitus, spontaanius ja itsevarmuus, kun yhtäkkiä sanotaan että otappas tämä selkäpotilas tästä. Hänellä on jotain kipua selässä. Jumppaa vaan! No, näistä lähtökohdista ei Suomessa laiteta yleensä ikinä harjoittelijaa töihin, koska saat tietää viimeistään edellisenä päivänä mitä huomenna tuleman pitää, että saat rauhassa valmistautua. Missään nimessä ei siis voi sanoa, ettei tästä harjoittelusta ole ollut ammatillisesti hyötyä, vaikka ei päästä hirveästi kokemaan ja näkemään uusia menetelmiä ja hienoimpia laitteita.
 |
| Učkan luonnonpuistosta viime viikonlopulta. Kunnon Halloween-meiningit! |
Mitä sanottaisi siis tässä vaiheessa sellaiselle ihmiselle, joka miettii vielä vaihtariksi lähtemistä? Sanottaisi että no lähe pöljä ihmeessä. Itselläni suurin este meinasi olla koti-ikävä, jonka tiesin kolahtavani pahasti syksyn aikana, mammari kun olen. Mutta ensinnäkään se koti-ikävä ei ole tullut kuin vasta nyt, pikkuhiljaa - ja toisaalta se koti kyllä odottaa siellä kotona kiltisti. Se mitä tästä kokemuksesta on saanut jo tässä vaiheessa verrattuna Seinäjoen kämpässä nyhjäämiseen on aika iso juttu - kielitaito, kansainvälisyys, ammatillinen kehittyminen ja tietysti ne kaikki harjoittelun ulkopuoliset menot ja meiningit :)
 |
| Seurausta siitä, että ollaan turhan monesti haettu jäätelöpallot samalta myyjältä. Halusi hauskuttaa muotokuvalla. |
Näillä mietteillä lähdetään pusertamaan kohti loppusuoraa - marraskuun puolella ei sen suurempia suunnitelmia ole, mutta heti joulukuun alusta Opatijassa järjestetään SUKLAAFESTIVAALIT. Ok, menemme sinne ehkä hieman vastentahtoisesti mutta mennään nyt kuitenkin kerran täällä järjestävät. Ja toki joulukuun alusta jokainen kaupunki lataa paukut jouluvaloihin ja -markkinoihin, joita tullaan varmasti ihastelemaan sitten vaihdon loppupuolella oikein urakalla. Ljubljanassakin pitäisi ehtiä vielä käymään ja ja ja...
 |
| Juu, kyllä, se on totta!!! |
Vähän jo pelottaa, koska aika menee niin nopeaa. Varsinkin tämä loppupuolta kohti vauhti vain kiihtyy, kun ei tarvitse enää ihmetellä jokaista palmua. Voi ihme.
We have reached the midpoint of our stay in Croatia. Feels so incredible - we started with 97 days, and have only 46 left. How does the time go by so fast?! Every day we are thinking more and more about how we will miss this place, the people and everything - despite a little homesickness. Our conclusion is that every single fellow student who is thinking about an exchange, should really go. It's great. You will get so much more than you would sitting on lectures.
Now we are waiting especially Opatija's CHOCOLATE FESTIVALS. Like, really, chocolate festival? Oh yes hvala lijepo, we can go there.
- Joanna
Ja niin, päivän biisi - ihana Young Blood. https://www.youtube.com/watch?v=yJoDhvHAcr8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti